Pieni katsaus helmitieteeseen - laboratoriotesteillä alkuperä esiin

Kiehtova ajatus minusta on, että jokainen helmi on todellakin yksilö. Niillä on jokaisella oma kasvujälkensä, oma mineraalikoostumuksensa, oma "kemiallinen sormenjälkensä". Helmi ei todellakaan ole "vain helmi". Kahta samanlaista ei löydy. Tarkoilla tieteellisillä tutkimuksilla helmistä saadaan vaikka minkälaista tietoa.

Helmien laatua ja aitoutta voidaan selvittää laadunmääritystesteillä, joista olenkin kertonut omassa osiossa (löytyy päävalikosta). Mutta kun on kyse todella arvokkaan, hintavan, ehkä vanhan nauhan alkuperän määrityksestä, tai mikäli jostain syystä arvokkaan korun ostaja epäilee huijausta, helmiä voidaan tutkia laboratoriotesteillä. Niiden avulla lähes aina helmien oikea laatu ja alkuperä saadaan todennettua.

Olet ostamassa valkoista helminauhaa. Myyjä näyttää kaunista, hohtavaa nauhaa ja kertoo helmien olevan laadukkaita japanilaisia akoya-helmiä. Pelko pois, yleensä ne ovat juuri sitä mitä sinulle myydään, mutta aina sekaan mahtuu huijauksiakin.

Hyvin tyypillinen huijausyritys on sujauttaa laadukkaan akoya-helminauhan helmien sekaan muutama hyvälaatuinen edullisempi makeanveden helmi. Näin saadaan pienemmillä kustannuksilla aikaan helminauha, joka voidaan myydä asiakkaalle korkealla hinnalla. Paljaalla silmällä ostaja ei välttämättä huomaa mitään eroa eikä osaa edes epäillä huijausta. 

Akoyahelmet ja makeanveden helmet eroavat koostumukseltaan ratkaisevasti, ja ero paljastuu armotta röntgenissä.

Kun helminauhaa kuvataan röntgensäteillä, akoyahelmet eivät näytä kuvissa mitään heijastusta. Ne ovat pelkkiä tummia ääriviivoja, kun taas makeanveden helmet antavat selvän heijastusreaktion. Näin ollen mikäli nauhaan on ujutettu makeanveden helmiä, ne paistavat röntgenkuvissa kuin täysikuu kirkkaalla yötaivaalla.

Joskus on myös tärkeää saada tietoon helmien alkuperäinen kasvuympäristö, jotta esimerkiksi huutokaupattavat arvohelmet osataan arvioida oikein. Jokaisella helmellä on "kemiallinen sormenjälki". Makeanveden helmillä on erilaiset mineraalitasot ja koostumukset kuin merivesihelmillä, ja merivesihelmillä on erilainen dna sen mukaan, millä alueella ne ovat kasvaneet. Näitä kemiallisia sormenjälkiä ja dna:ta tutkimalla pystytään ratkaisemaan esimerkiksi onko akoyahelmi japanilainen (yleensä laadukkaampi ja arvokkaampi) vai kiinalainen. Japanilaisia akoyahelmiä tekee Pinctada Fucata Martensii-simpukka, kun taas kiinalaisia akoyahelmiä tulee Pinctada Fucata Chimnetzii-simpukasta. Lajin määrityksellä voi olla valtava merkitys nauhan arvolle. Helmestä itsestään vain sitä katsomalla ei pysty varmuudella sanomaan,  mistä simpukasta se on peräisin.

Yhtä lailla kemiallisten sormenjälkien tutkimuksella voidaan ratkaista, onko makeanveden helmi peräisin amerikkalaisesta jokihelmihelmisimpukasta (jolloin se on todennäköisesti luonnollinen villihelmi) vai onko se kiinalainen viljelty helmi. Ne saattavat paljaalla silmällä katsottaessa näyttää samanlaisilta.

Vanhojen helmikorujen ja helmien ikää tutkitaan röntgenin, uv-valon ja mineraalimääritysten lisäksi myös radiohiilianalyysillä. Sen avulla on pystytty määrittämään ikä lukuisille helmille aivan esihistorian aikaan asti. 

Myös se, onko kauniita valkoisia helmiä valkaistu kemiallisesti tai käsittelemällä niitä muuten kemikaaleilla värin kirkastamiseksi, on mahdollista nähdä uv-valon avulla. Uv-valo paljastaa ns. optisen valkaisun, eli silloin helmiin on lisätty kemikaaleja jotta ne näyttäisivät valkoisemmilta tai kirkkaammilta. Tämän käsittelyn vastakohta on valkaisu, jossa puolestaan valkaisuaineilla helmistä poistetaan sävyä ja saadaan sen väri valkoisemmaksi.

Sävyn kirkastaminen ei välttämättä ole mikään ongelma. Sitä tehdään helmille lähes aina. Ongelmaksi se muodostuu silloin, kun helmiä kaupataan täysin luonnollisina, käsittelemättöminä, jolloin jos ne ovat luonnostaan upean valkoisia, ne ovat todella arvokkaita, kun puolestaan valkaistut ovat käsiteltyjä eikä niitä saa myydä käsittelemättömien statuksella.